3 thoughts on “Myyrä

  1. Aika erilainen kirja kuin mitä yleensä luen, mutta Kekkosen ajan historia oli kieltämättä mielenkiintoisempaa kuin olisin uskonut. Kirjan ote on mainio, varsinkin kun aattelee aina toisinaan mitä olisi tapahtunut jos se olisi julkaistu Kekkosen vielä eläessä – no, eihän sitä millään olisi silloin voinut julkaista.

    Tervo punoo henkilö- ja tapahtumakudoksen kirjan mittaan mainioksi rakenteeksi. Myös erilaisia herkullisia tilanteita löytyy paljon – esimerkiksi Kekkosen runkkauskohtaus oli hauska.

Leave a Reply